Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa

 

Illalla Olle palasi kotiin Håtunaan kelju tunne mahanpohjassa. Iltavapaa ei tuntunut hyvältä, kun metsässä oli nainen kateissa ja mahdollisesti susi ja suuri kulkukoira. Hän päätti, että huomenna otettaisiin käyttöön kaikki mahdolliset resurssit.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin Yksi ruumis liikaa on jo Taimitarhamurhat-sarjan kolmas dekkari. Olle oli tehnyt paikallispoliisin töitä yksin, mutta tällä kertaa hän sai uuden homevapaan poliisikonttiaseman ja työkaverikseen nuoren Ritan. Heidän työskentelystään oli ilo lukea, vaikka he ratkoivat yhden murhatapauksen ja siinä samalla pääsivät selville tosi isosta kansainvälisestä rikoksesta, joka oli päässyt leviämään heidän idyllisen maalaiskylänsä alueelle. 

Hyvät hoksottimet poliiseilla, tosin Olle ei oikein tiennyt, että ottiko Siri häntä tosissaan, sillä Olle oli rakastunut Siriin, sarjan toiseen päähenkilöön.

"Vihdoinkin olet täällä, ja kauniina kuin mikä! Tervetuloa kotiini", Olle sanoi ja syleili häntä.

Ollella oli töitä riittämiin, joten illallinen Sirin kanssa meinasi vallan jäädä kokematta. Onneksi yhteiselle ajalle tuli sopiva rakonen. Sen jälkeen kaikki menikin sekaisin, sillä ex-puolisot aktivoituivat ottamaan lähemmin kontaktia sekä Olleen että Siriin. Sirihän oli kuuluisa näyttelijä, joka oli paennut petturimiestään veljenpoikansa taimitarhalle.

Anton ei ollut koskaan ollut ihmistyyppiä, joka lähtee vapaaehtoisesti kuntosalille tai juoksulenkille. Nyttemmin päiväohjelmaan kuului monta tuntia ratsastusta, ja tiivis treenitahti oli imenyt hänestä mehut.

Sarjan kolmas päähenkilö oli Anton, Sirin veljenpoika. Antonin nuoruus oli kulunut rötösporukoissa, ja nytkin pari kaveria piti yhteyttä aika ikävästi. Anton oli kuitenkin saanut tukea Siriltä, tädiltään, ja yhdessä he olivat saaneet taimitarhan kukoistamaan. Ratsastusinnostus oli saanut kimmokkeen eräästä hevosesta ja halusta yllättää sekä Siri, että eräs ihastuksen kohde. 

Carin Hjulströmin Yksi ruumis liikaa dekkarissa Säbyholmin maalaiskylän ympärillä  pyöri porukkaa, joilla oli pahat mielessä.

 

Carin Hjulström, Yksi ruumis liikaa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2025

s. 535

Ett lik för mycket 2022 

Cosy crime-dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 3. osa

 

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa  

 

Cecelia Ahern: Tuhansin eri tavoin

 

Ruusut ovat kukkapenkistäni

Aluksi sitä esiintyy vain niillä ihmisillä, joiden kanssa asun, ja joka aamu mietin, mitkä värit minulla on vastassa.

Irlantilaisen Cecelia Ahernin teos Tuhansin eri tavoin kertoi Alicesta, joka näki ihmisten ympärillä värillistä hehkua. Värit muuttuivat varsinkin tunteiden mukaan. Ensimmäisenä 8-vuotias Alice näki äitinsä värillisenä. Äiti oli maanis-depressiivinen, joten ilman lääkitystä hän ei huolehtinut lapsistaan eikä mistään muustakaan. Alice sai tuntea äidin vihan ja raivon, koska oli erityinen. Äiti hommasi nuoren tyttärensä erityislasten sisäoppilaitokseen kuudeksi vuodeksi.

Millainen minusta oli tullut, kun kykenin tunnistamaan kaikkien muiden kivun paitsi hänen?

Ollessaan 18v. Alicen äiti sairastui ja joutui pyörätuolipotilaaksi. Muita hoitajia ei ollut kotona kuin Alice.  Onneksi Alice huolehti äitinsä lääkkeistä ja sai äidin mielenterveysoireet tasaantumaan.

Olen huolenpitäjä.

Huolehtija.

Huolellinen, huolimaton, huolihirviö.

Omaishoitajatyöt olivat raskaita, ja ne rasittivat Alicea kovasti. Onneksi Alice löysi puutarhat, joissa vierailla äidin kanssa. Puutarhatöistä tuli lopulta hänelle ammatti, mutta ennen sitä hän ehti kokeilla myös muita töitä Lontoossa, jonne hän lopulta muutti. 

Etsin hänen värejään kaikkialta hänen vartalostaan, mutta mitään ei näy. Piilossa ei ole kiepuntaa tai usvaa, ei kierimistä, ilotulitusta, kipinöitä tai poksahduksia, ei hitaita uneliaita spiraaleja. Ei kerta kaikkiaan mitään.

Alice löysi lopulta Lontoosta ihmisen, jonka seurassa hän viihtyi ja johon hän rakastui.  Alicelle ihon koskettaminen oli kauhua, eikä hän antanut ihmisten koskettaa itseään. Andyn kanssa oli erilaista, mutta hyväksyisikö Andy sen, että hän näki ihmisten tunteet väreinä?

Cecelia Ahernin ensimmäinen teos P.S. Rakastan sinua julkaistiin vuonna 2005 ja kirja nousi suursuosioon ja siitä tehtiin myös koskettava elokuva. Luin kirjan ennen blogiaikaa. Sen jälkeen Ahernin kirjoja on ilmestynyt lähes parikymmentä plus novellikirjat päälle. 

Cecelia Ahernin Tuhansin eri tavoin teos antoi äänen erityiselle henkilölle, Alicelle, joka kärsi synestesiasta.  Synestesia aiheutti hänelle oireita, joista hän olisi mielellään luopunut kokonaan. Aikuistuttuaan hänelle tuli aikoja, jolloin hän ei kärsinyt oireistaan, mutta suurimman osan elämästään värien näkeminen muissa ihmisissä oli hänelle lamauttava kokemus, kunnes hän sai apua ja hyväksyntää.

 

Cecelia Ahern, Tuhansin eri tavoin

Suom. Maija Heikinheimo

Gummerus 2025

s. 378

In a Thousand Different Ways 2023

Feelgood

Synestesia 

Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttoköysi

 

Kuvassa mukana syyshortensia Vanilla Fraise

"En tiedä muuta kuin mitä ovien läpi kantautuu", Undine vastasi. "Mutta asia koskee rouva Mulletia. Hän on kai tappanut jonkun."

Kanadalaisen Alan Bradleyn humoristinen dekkari Hiljaa keinuu hirttoköysi jatkoi 1950-luvulle sijoittuvaa Flavia de Luce-kirjasarjaa. Flavia on nokkela teini-ikäinen maalaiskartanon omistaja, sillä hänen äitinsä oli testamentannut kartanon hänelle. Kartanossa oli mm. hänen enonsa laboratorio, jota Flavia käytti mielellään salapoliisitutkimuksissaan. Laboratorion mikroskooppi, bunsenlamppu ja petrimaljat tulivat hyötykäyttöön, kun Flavia selvitti, mihin majuri Grayleigh kuoli. Hän ei todellakaan kuollut sieniin, joita kartanon keittäjä oli hänelle tarjonnut, sillä samoja sieniä oli syöty myös kartanossa.

Tämä muistojen purkki olisi pitänyt merkitä pääkallon kuvalla.

Purkki sisälsi vaniljatankoja, mutta se toi Flavian mieleen muistoja lapsuudesta. Jotain peltokanalinnuista ja Asterionista. Asterionin jahtaaminen osoitti tien lähistöllä olevalle amerikkalaisten sotilasalueelle. Miksi siellä oli vielä sellainen, kun sodan päättymisestä oli vuosia? Ja kuka oli Asterion? Tutkimusmatkallaan Flavia löysi maanalaisia luolia ja henkilön, jonka Flavia uskoi kuolleen. Lisää tuosta henkilöstä voit lukea kirjasta. Tilanne oli hyvin epämääräinen, ja se jäi edelleen ratkaisua vaille.

Vähän kuin olisi ajanut autoa hautausmaalla.

Onneksi kartanon yleismies Dogger oli opettanut Flavian ajamaan autoa, sillä he pääsivät serkkunsa Undinen kanssa maastoautolla pakoon erästä rikollista, joka aikoi tehdä heille pahojaan. Kartanolle kutsuttu maalaispoliisi oli ennemminkin kiinnostunut siitä, että alaikäinen tyttö ajelee autolla, kuin siitä, että kyseinen rikollinen, jonka Flavia osoitti olevan kuolemantapauksen takana, pitäisi mitä pikimmin ottaa kiinni ja pistää vankilaan.

"Ja jos edes mietit sellaista, että uhkaisit ottaa Undinen pois meidän luotamme, niin tulen sytyttämään koko teidän porukkanne valkoiseen helvetintuleen." 

Peltokanalintu-klaani sai Flavian vihat niskoilleen. Ei kannattanut suututtaa teinityttöä, joka asui Bishop´s Laceyn kylässä, ja harrasti rikosten ratkaisuja. Flavia oli saanut pienestä serkustaan Undinesta mainion apulaisen itselleen, mutta hoksottimet kannatti pitää terävinä, sillä Undine harrasti vielä omia hämäräperäisiä juttujaan, jotka saattoivat vaarantaa henkiä.

Alan Bradleyn dekkarissa Hiljaa keinuu hirttoköysi  viihdyttiin hämäräperäisissä puuhissa sekä maan alla että maan päällä. Mutta Flaviaa ei huijaa edes isompi huijariporukka. 

 

Alan Bradley, Hiljaa keinuu hirttoköysi

Suom. Maija Heikinheimo

Bazar 2025

s. 327

What Time The Sexton´s Spade Doth Rust 2024

Dekkari

Flavia de Luce-sarjan 11.osa 

1950-luku

 

Bradley Alan: Piiraan maku makea
 

Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä
 

Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
 

Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
 

Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
 

Bradley Alan: Kuolleet linnut eivät laula
 

Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
 

Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa
 

Bradley Alan: On hieno paikka haudan povi 

Bradley Alan: Kuolon kultaiset kiehkurat  

Frida Skybäck: Rautakukka

 

Hyytävä kylmyys levisi huoneeseen ja nosti ihon kananlihalle. Tuli hiljaista. Sitten Emilia veti syvään henkeä. 

"Taisimme löytää hänet."

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Lundiin sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa Rautakukka sijoittui autioksi jääneen mielisairaalan maisemiin. Pari lukiolaista löysi ruumiin sairaalan C-osastolta. Kirjan päähenkilöt Fredrika Storm ja työkaverinsa Henry Calment saivat  kinkkisen työn selvittää, mitä oikein oli tapahtunut vuonna 1987, sillä ruumis oli lähes 40 vuotta vanha. Lisäksi kaikki elossa olevat osaston työntekijät valehtelivat.

Fredrika nielaisi. Kun hän ajatteli, että he olivat nyt jumissa tunnelissa, kurkkua kuristi, ja hän hengitti taas syvään ja vilkaisi puhelintaan. Kenttää ei ollut.

Tutkimusten edetessä Fredrika etsi johtolankoja myös sairaala-alueen tunneliverkoista. No se vaikutti turhalta työltä. Oliko hänet huijattu tunneleihin ja kuka tai ketkä olivat huijauksen takana?  Synkkä tyhjä sairaala oli saanut Fredrikan hermot kireälle. Edes Jonas ei saanut Fredrikaa rentoutumaan.

Kuoressa oli C-osaston potilasluettelo vuoden 1987 lokakuulta, ja listan loppupäästä oli ympyröity yksi nimi punaisella tussilla.

Mitä ihmettä osastolla oli tapahtunut lähes neljäkymmentä vuotta sitten? Niistä tapahtumista voit lukea tämän poliisityöhön vankasti paneutuvan Rautakukan sivuilta. Kirjan nimi viittasi erääseen löytöön, mutta selvästi sillä yritettiin huijata poliiseja. Turhaa työtä, sillä Fredrikaa ja Henryä ei niin vain huijattu. Lundin rikostutkinta oli saanut todella fiksun tutkijaparin.

Frida Skybäckin dekkari Rautakukka paneutui menneisyyden rikoksiin suljetussa mielisairaalassa.

 

Frida Skybäck, Rautakukka

Wsoy 2025

s. 417

Järnblomma 2023

Dekkari 

Fredrika Storm- sarjan 2. osa

 

Frida Skybäck: Musta lintu 

 

Sophia Jansson: Kolme saarta - isä, äiti ja minä

 

Olen valinnut kolme paikkaa vanhempieni palapelin taustaksi, ja minä navigoin muistojen maiseman halki - reitti johtaa Tongalle, Ibizalle ja eräälle Suomenlahden saarelle.

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta, johon Sophian Nita äiti liittyi, kun hän meni naimisiin Sophian isän Lars Janssonin kanssa.  Sophia on halunnut etsiä omaa identiään suvun sisältä ja vaietuista muistoista. Varsinkin hänen äitinsä elämä ja kohtalo kiinnostivat kirjoittamaan tämän teoksen. Äiti kuoli, kun Sophia oli vielä lapsi.

Luojan kiitos on Toven kirjeet! Ilman niitä en olisi ikinä saanut tietää mitään konkreettista hänen ja Lassen suunnitelmista.

Tove Jansson oli ahkera kirjailija ja varsinkin kirjeiden kirjoittaja. Noita kirjeitä on paljon jäljellä, joten Sophia tutustui nuoreen isäänsä ja äitiinsä niiden avulla. Myös äidinäidiltään saamat kirjeet, joita hänen äitinsä Nita kirjoitti, ovat selventäneet menneisyyden salaisuuksia.

Koko Janssonin perhe oli taipuvainen romanttisuuteen, muiden perheenjäsenten silmissä hänen hurjat ideansa eivät olleet lainkaan mielipuolisia. Vuonna 1949 hän sai päähänsä emigroitua Tongalle, esitteli suunnitelmansa Tovelle, ja tämä kirjoitti siitä Eva Konikoffille.  

Tutustuessaan Janssonin perheen, ja varsinkin isänsä Lassen menneisyyteen, Tonga nousi esille Lassen unelmasaarena asua ja elää. Tuo unelma jäi kuitenkin saavuttamatta. Vuonna 2023 Sophia toteutti isänsä nuoruuden haaveen ja matkusti Tongalle miehensä kanssa.

En muista erityisen paljon ensimmäisestä vuodestani Ibizalla, mutta Espanja maana tallentui syvälle sydämeeni, ja siellä minä viettäisin monta vuotta sekä ennen että jälkeen äitini kuoleman.  

Lasse ei päässyt Tongalle, mutta avioiduttuaan Nitan kanssa, ja Sophian synnyttyä, pieni perhe muutti asumaan Ibizalle. Jo 60-luvun alussa  Ibizasta oli muodostunut ulkomaalaisten ja varsinkin taiteilijoiden asuinpaikka. Lasse jatkoi muumisarjakuvien piirtämistä ja eläminen saarella oli halpaa. Kesät vietettiin koti-Suomessa.

Matkoja Pellingin saarelle ja sieltä pois oli lukematon määrä ja varhaisessa vaiheessa elämääni, enkä unohda ikinä miltä tuntui ajaa sinne isän kanssa moottoriveneellä.

Sophia eli vanhempiensa eron ja äidin kuoleman jälkeen isänsä kanssa kahden. Lasse ei avioitunut toista kertaa, mutta hänellä oli kumppani.  Myös Lassen kirjailijaura pysähtyi Nitan kuolemaan. Nita oli hyvin traaginen hahmo. Hänen lapsuutensa oli ikävä ja suhde äitiin oli vaikea. Näistä ikävyyksistä huolimatta Nitan nuoruudessa ja aikuistuessa oli myös kivoja asioita, hän oli nimittäin hyvin musikaalinen ja kaunis ja ilmeisesti myös hyvin pidetty. Mutta ikävyydet lisääntyivät vuosi vuodelta.

Kun kaikki oli kirjoitettu paperille, tuntui kuin suuri taakka olisi nostettu harteiltani. 

Sophia Janssonin esikoiskirjaa nimeltään Kolme saarta oli kiinnostavaa lukea. Kirja nosti esille Lasse, Nita ja Sophia Janssonin perhe-elämän kuvioita, joista nousi esille varsinkin suunnaton ahkeruus ja mielenkiinto uusia asioita kohtaan. Ulkomaan matkat ja asuminen muissa maissa, samoin eläminen koti-Suomen saarimökissä keskellä merta, loivat perhekuvioihin jatkumon, joka mahdollisti elämisen julkisena henkilönä, mutta samalla mahdollisti elämisen omassa rauhassa. Myös kyky elää yksinkertaista mökkielämää yhdisti Sophian perheen ja Janssonin suvun kaikkiin suomalaisiin mökkeilijöihin.  Oli todella ihana lukea varsinkin saarimökkeilystä.

 

Sophia Jansson, Kolme saarta - isä, äiti ja minä

Suom. Jyrki Kiiskinen

Otava 2025

s. 382 + kuvia + liitteitä

Tre öar -  mamma, pappa och jag 2025

Muistelmat

Esikoisteos 

 

Marko Annala: Ylva

 

Hänen silmänsä olivat minusta tavattoman kauniit, vaikka minä samalla pelkäsin niitä.

Marko Annalan uusin teos Ylva kertoi tarinan Ylvasta, Morkista ja Konradista. Kirjan päähenkilö oli 14-vuotias Ylva, joka kipuili oman nuoruutensa ja isän kuoleman aiheuttaman surun ja ikävän välimaastossa. Sitten hän tapasi kiinnostavan pojan, Morkin, joka lauloi bändissä raskasta hevimusiikkia. Mork toi Ylvan elämään synkkiä ajatuksia, mutta samalla niitä nuoruuden herkkiä ajatuksia.

Täältä metsän keskeltä minä odotan löytäväni jotain. Selityksiä. Muutosta. Joko voimia elää tai uskallusta kuolla. 

Kirjan toinen kertoja oli vaimonsa kuolemaa sureva taidemaalari. Konrad pakeni suruaan ja ahdistustaan syvälle metsään, jossa oli perinnöksi saatu vanha mökki. Pian Konrad huomasi lähistöllä liikkuvan suden, joka vaikutti olevan kiinnostunut siitä, mitä hän teki.

Musiikki voimistuu koko ajan, kunnes lopulta kuulen laulua, huutamalla toistettuja sanoja, sellaisia, joita ei huudeta mukana laulettavaksi vaan siksi, että laulaja haluaa oksentaa kuulijan päälle omaa ahdistustaan.

Konrad sai mökilleen vieraaksi Ylvan ja Monkin. Jotain tapahtui vierailun aikana. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vierailun tapahtumiin. Varsinkin Monk oli odottanut valtavan paljon kyseiseltä kohtaamiselta kuuluisan taiteilijan kanssa, jota ihaili suunnattomasti. Pettymys oli siis todella suuri ja se johti lopulta ikäviin tapahtumiin.

Marko Annalan Ylva teoksen tarina kietoutui metallimusiikin, taiteen ja luonnon teemoihin. 

 

Marko Annala, Ylva *****

Like 2025

s. 314

Hevimusiikki

Mielenterveys

1980-luku

Norja 

 

Marko Annala: Värityskirja 

 

Merja Kurkinen: Kohtalon kellot

 

Catharina vilkaisi raatihuoneen kelloa. Miten se noin nopeasti joutuikaan! Hän siirtyi torin reunustalle ja kiristi vauhtiaan, mutta niin tehdessään oli sotkeentua hameenhelmaansa. Sitä oikoessaan hän törmäsi Luostarin Välikadulta, hovioikeuden talon kulman takaa päätä pahkaa pyyhältävään nuorukaiseen.

Merja Kurkisen historiallisen kirjan Kohtalon kellot päähenkilö Catharina törmäsi heti kirjan alussa Turun suurtorilla elämänsä rakkauteen. Oli vuosi 1827 ja pian olisi Catharinan 20-vuotispäivä, joka olisi samalla hänen kihlajaispäivänsä. Catharina ihastui ja rakastui Joakimiin, mutta kihlajaiset Oscarin kanssa pidettiin vanhan kaavan mukaan. Syy siihen oli se, että Joakim oli kadonnut.

Kirkon kellot, Catharinan kohtalon kellot, löivät viimeisen täyden tunnin lyöntinsä kello kolmelta aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten, jyskyen ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä ulos aukoista ylös korkeuteen.

Vuonna 1827 Turussa oli iso tulipalo, jossa 3/4 osaa taloista paloi ja kuolleita ja loukkaantuneita oli suuri määrä. Myös Catharinan kihlattu kuoli hänen silmiensä edessä.  

Vuosien kuluessa muitakin ikävyyksiä tapahtui mm. maailmalla levinnyt kolera saapui Turkuun. Kolerapotilaita hoidettiin niitä varten perustetuissa kolerasairaaloissa. Catharinalle rakas Joakim oli opiskellut lääkäriksi ja hoiti yötä päivää sairastuneita. He eivät päässeet aloittamaan yhteiselämää, sillä aina jokin este ilmaantui.

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kurkistus vuosien 1827-32 turkulaisten elämään. Kirjan kansikuvassa näkyy Engelin vuonna 1814 maalaama tuomiokirkko ennen tulipaloa. Tulipalon jälkeen tornin huippu rakennettiin teräväkulmaiseksi Engelin suunnitelman mukaan. 

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kuvaus tapahtumista, jotka vaikuttivat kirjan rakastavaisten elämään historiallisessa Turussa armon vuosina 1827-32.

 

Merja Kurkinen, Kohtalon kellot

BoD 2022

s. 371 + Turku ennnen vuoden 1827 suurta paloa + Kirjan historiallisia henkilöitä + Vanhoja mittoja ja rahayksiköitä + Taustatietoja Tärkeimmät lähteet 

Historiallinen rakkausromaani

Turku 1827-32